Tuttavamme 50-vuotisjuhlat eilen illalla menivät hyvin, ne olivat ihanassa paikassa ja tunnelmakin oli ihan kiva. Harmitti vain tietysti taas keskenmenoni, kun paikalla oli raskaana oleva nainen, ja kolme ihanaa muuta lasta, yksi toisella luokalla, toinen ensimmäisellä, ja kolmas oli aloittanut esikoulun. En vain ymmärrä, miksen pääse tästä yli, oli pakko mennä vessaan heti ettei ketään näkisi miltä minusta tuntuu.

Kiitos Valerie <3
*hali kaikille muillekin*

En vain ymmärrä, tai kun, en vain osaa hyväksyä asioita niin kuin ne ovat, vaikka ne pitäisikin hyväksyä. En varmaan voi koskaan olla se ihminen tuolla kaukaisuudessa, ketä haluaisin olla. En ehkä koskaan tule saamaan omaa lasta, niin paljon kuin sitä haluankin. Kerrankin, kun kaikki oli hyvin, se vietiin minulta pois. Miksi he, ketkä haluavat ja tekisivät kaikkensa saadakseen lapsen, menettävät sen, kun samalla he, ketkä eivät lasta halua, tekevät abortteja. Tämä on taas yksi näistä päivistä, kun tuntuu siltä, ettei maailmassa ole mitään hyvää. Me valitamme, kun emme saa jotain, kun muualla maailmassa ei saada edes ruokaa. Me sodimme ja tapamme, vaikka voisimme rakastaa ja nauttia elämästä, vielä kun sitä on. Me, ja ainakaan minä nyt, emme osaa nauttia tarpeeksi siitä, mitä meillä on, ja siitä, mitä meillä olisi voinut olla, kun lopulta kaikki kumminkin kääntyy pahemmaksi. Usko ei vain riitä.

"Even when you have the worst day, you come home and you give your kids a kiss good night, and they snuggle up to you and say, 'I love you, Mommy.' And even though it was a bad day, things are still good with the world."

 

Kirjoitanpa nyt pikaisesti, että saatte kommentoida tai että teillä on edes paikka josta minut tavoittaa. :)

 

Kihloihinhan kun Markuksen kanssa mentiin 8.8.2007, niin päätettiin hääpäivä pari päivää sitten, tulisi sitten olemaan 2.8.2008. Kyllä tuosta keskenmenostakin alkaa jo jaloilleen pääsemään, mitä nyt on migreeni vaivannut tavallista enemmän, mutta kun kuulin siitä, se vain iski, iski ja kovaa. Juuri kun olimme monien kuukausien yrityksen jälkeen onnellisia, minä varsinkin suunnittelin kaikkea loppujen lopuksi aivan liikaa, ja sitten tuollainen. Ei vaan ymmärrä. Vielä kun näkee jonkun raskaana olevan kaupungilla, kaduilla, tai missä vaan, tulee niin kateellinen olo, vaikka haluaisin olla enemmän onnellinen muiden puolesta, mutten vain pysty, miten paljon haluankin. Enhän minä silloin ole kateellinen, jos kyseessä on ystäväni, vain jos on tuntematon. Kuten yksi tärkeimmistä ihmisistä minulle, hänen laskettu aikansa on nyt 11.5.2008 <3 minun olisi ollut 2.5.2008, muttei vain voi mitään.. Pitäisi saada hänet tekemään joko blogi tänne, tai menemään Vauvapalstalle, joka on ihana paikka. Voisin sanoa rakastavani teitä kaikkia siellä.

Kun mä sinut kohtasin oli ilta ihanin
Linnut lauloi ja kimmelsi taivaan kuu
Sinä sanoit menkäämme maalle meidän landelle.
Mietin, nyt juttu tää onnistuu

Eipä sitten tämän enempää nyt, pikkuinen kiire ja tuhat ajatusta päässä.